sv.flaggan fi.flaggan Örebron Ruotsinsuomalainen Kielikoulu Puh:+46 19 257400 Päiväkoti Peikkola Puh:+46 19 257236

Koulun historia

Kun suomalaislapsia tulvehti Ruotsin kouluihin 70-luvun taitteessa, heidät sijoitettiin ruotsinkielisiin luokkiin uskoen, että lapset oppivat nopeimmin kielen, kun joutuvat sitä käyttämään. Monista suomalaislapsista kehittyi taitavia piirtäjia ja urheilijoita sekä kovanyrkkisiä tappelijoita - ainoat alat, millä heillä niissä oloissa oli mahdollisuus pärjätä.

70-luvun puolivälissä alettiin perustaa omakielisiä luokkia, joiden tulokset varsin nopeasti osoittautuivat hyviksi, joskin osa ruotsalaisista vastusti niitä suomalaisen nationalismin tai muiden katteettomien kauhukuvien pelossa.

Vuonna 1977 aloitti ensimmäinen suomalaisluokka toimintansa Örebrossa, Markbackenin koulussa. Alussa siirtolaisopetus oli omana rehtorialueenaan ja suomalaisluokat kuuluivat siihen. Kunnanosajakoa kehitettäessä suomalaisluokat joutuivat kuitenkin Mikaelin kunnanosan alaisuuteen ja siten jakamaan samoja varoja ruotsalaisten luokkien kanssa. 90-luvun alussa, kuten tunnettua, yhteiskunnan toimintoja supistettiin ja koulujen määrärahoista säästettiin. Suomalaisluokat tuntuivat joutuvan vuosi vuodelta ahtaammalle. Samaan aikaan porvarihallitus alkoi suosia vapaakoulujen perustamista.

Örebron suomalainen Koti ja koulu -yhdistys järjesti pari myrskyistä kokousta kunnanosan päättäjien kanssa. Suomalaisluokkien tulevaisuus näytti yhä synkemmältä. Niinpä yhdistys päätti jäsenkokouksessaan 7.2.1993 perustaa Örebron Ruotsinsuomalaisen Kielikoulu -säätiön. Säätiön johtokunta laati suunnitelmia, etsi tiloja, anoi koululle lupaa kouluvirastolta ja 11.1.1994 pitämässään kokouksessa säätiö toimeksiantonsa mukaisesti perusti Örebron Ruotsinsuomalaisen kielikoulun. Suomalaiset luokat lakkautettiin lukukauden lopussa ja kaikki oppilaat siirtyivät uuteen vapaakouluun.

Samoin kävi luokkien yhteydessä toimineelle vapaa-ajankodille. Päiväkoti Etanan lapsista suurin osa siirtyi uuden koulun yläkerrassa avattavaan päiväkotiin, loput jäivät Etanaan, jossa vielä joitakin vuosia toimi kaksikielinen osasto.